Ruokailun Suomi-Ruotsi maaottelu

Ruoka puhuttaa aina ja niin se on puhuttanut myös viime aikoina oman ylioppilaskuntani edustajistossa. Siitä tulisiko ylioppilaskunnan omistaman opiskelijaruokalan suosia nykyistä enemmän kasvis- ja lähiruokaa käytiin viime edustajiston istunnossa tiukkasanainen mittelö, joka alkoi vaikuttaa jääkiekon Suomi-Ruotsi maaottelulta. Sen verran keskustelu nosti tunteita pintaan ja jokainen varjeli viimeiseen asti omaa maaliaan.

Keskusteluissa monesti käy niin, että asiasta tehdään selkeästi ihmiset kahteen leiriin jakava arvokysymys. Kaiken lisäksi käy vielä niin, että kasvisruoka ja liharuoka nousevat jo sinällään itseisarvon asemaan, jolloin faktat unohtuvat, eikä rakentava keskustelu onnistu. Todellisuudessa taustalla on kasapäin arvoperusteita kummankin osapuolen tueksi. Kasvisruokaan liittyviä arvoja on usein vastuullinen elämän tapa, ilmastonmuutokset torjuminen, eläinten oikeudet tai vaikkapa arvo jonka meistä lähes jokainen jakaa; terveys. Liharuokaa kannatetaan usein sellaisilla arvoilla kuin maku ja ravitsevuus. En tuomitse tässä tekstissä myöskään tätä arvoperustaa sillä sekasyöjä olen itsekin. Haluan kuitenkin tuoda seuraavassa ilmi niin kasvissyönnin perusteluita, mutta myös näkemyksen, jonka mukaan lihansyönnistä ei ole pakko luopua kokonaan.

Ensinnäkin muutama fakta. Suomalaisista vain noin 3% on kasvissyöjiä, mutta sen sijaan nuo loput 97% eivät ole lihansyöjiä vaan sekasyöjiä! Kuitenkin tuossa sekasyöjien joukossa kasvis- ja liharuoan osuus ravinnosta vaihtelee merkittävästi, samoin yksittäisen henkilön jättämä ilmastovaikutus eli hiilijalanjälki. Ruoka aiheuttaa ihmisen ilmastovaikutuksista noin 18% osuuden, joten kysymys ei todellakaan ole marginaalisesta osuudesta. Ruoan tuotannon aiheuttamasta ympäristörasituksesta voimme kenties kaikkein helpoiten juuri tinkiä pienillä muutoksilla kulutustottumuksissamme.

Liharavinto on merkittävä ilmastoa kuormittava asia ja suomalaiset syövät vieläpä verrattain paljon lihaa. Lisäksi suomalaisten eniten käyttämä liha on nauta, jonka aiheuttama ilmastokuormitus on myös lihatuotteista kaikkein suurin. Yksi kilo naudanlihaa aiheuttaa saman ilmastokuormituksen kuin 4 kg broileria tai 10 kg kalaa! Jos naudanlihan kulutusta vähennettäisiin ja alettaisiin suosimaan vaaleaa lihaa, ruoan aiheuttama kakku ilmastonmuutokset torjunnassa pienenisi huomattavasti. Toisaalta kyse ei ole pelkästään lihasta vaan esimerkiksi juuston kilon valmistuksen aiheuttama hiilijalanjälki on lähes yhtä suuri kuin naudanlihakilon, minkä myös moni kasvissyöjä joutuu huomioimaan arvioidessaan ruoan ekologisia vaikutuksia. Joka tapauksessa ekologisia vaikutuksia tulee tarkastella myös muutenkin kuin hiilijalanjälkeen perustuen sillä se ei esimeriksi ota huomioon vesistöjen pilantuumista tai uhanalaisten lajien tuhoutumista. Tästä syystä pelkkiin indikaattoreihin tuijottaminen ei kerro koko totuutta.

Toisaalta ympäristövaikutus on vain yksi perustelu kasvisravinnon määrän lisäämiseksi päivittäisestä ravinnon saannista. Eläineettiset näkemykset liittyen eläinten huonoon kohteluun ovat myös keskusteluissa usein pinnalla, eikä tämä näkökulma puolla minkäänlaisen tehotuotetun lihan, varsinkaan broilerin käyttöä ravintona. Tässä mennäänkin jo huomattavasti syvemmälle arvopohjaiseen argumentointiin sillä olennaista on se, minkälaisena nähdään eläinten asema ylipäätänsä eli puhummeko tuntevista yksilöistä, joille ihmisillä ei ole oikeutta aiheuttaa kärsimystä. Koska tässä tekstissä en halua mennä arvioimaan eri arvopohjien ja näkemysten paremmuutta tai oikeellisuutta, en takerru tähän asiaan sen enempää.

Kuten kasvisruoan tai liharuoan, ei myöskään lähiruoan tai luomun tulisi olla itseisarvoja vaan ainoastaan välineitä hiilijalanjäljen pienentämiseen ja ihmisen terveyden parantamiseen. Lähiruoka on usein ekologisempaa kuin kaukaa tuotu ruoka, mutta usein suurin osa ilmastovaikutuksista syntyy kuitenkin ruoan tuotannossa. Tästä syystä esimerkiksi talvisaikana Suomessa tuotetut kasvikset aiheuttavat usein suuremman kuormituksen kuin Euroopasta Suomeen tuodut kasvikset. Myös luomun eettisyys ja ekologisuus tulee punnita tilannekohtaisesti. Vaikka luomu onkin useiden tuotteiden kohdalla parempi vaihtoehto, täytyy myös huomioida, että tiettyjen paljon käytettyjen viljelyskasvien tehotuotanto palvelisi paremmin maailman koko ajan kasvavia ravinnon tarpeita. Tällä hetkellä globaalin nälänhädän syyt ovat kuitenkin ennemmin kiinni siitä miten ruoka ja varallisuus jakaantuu planeetalla, joten tehokkaammallakaan tuotannolla emme voisi tätä ongelmaa vielä nykyisellään voittaa. Lähiruoan ja luomun suosiminen on kuitenkin usein fiksua ja perustelua, mutta järjen käyttö ja asioista selvää ottaminen on myös sitä.

Lopuksi otan kantaa kiistelyyn siitä miten vastuullista ravinnon saantia voitaisiin edistää. Moni pitää pahana asiana sitä, että oppilaitoksissa olisi kerran viikossa päivä, jolloin saisi vain ja ainoastaan kasvisruokaa. En itse näkisi tätä asiaa pahana, sillä syön mieluusti kasvisruokaa, mutta ymmärrän hyvin myös vastakkaisen mielipiteen asiasta. Mielestäni pakkokeinot ihmisen siirtämiseksi eettisemmän ja ekologisemman ruokailun pariin, eivät ole se tehokkain keino ihmisten kulutustottumuksiin vaikuttamisessa. Näkisin mieluusti tilanteen, jossa henkilö itse omasta vapaasta tahdostaan valitsee kasvisruoan vaikka liharuokavaihtoehtokin olisi tarjolla. Tällöin henkilö tulee itse ajatelleeksi omilla aivoillaan ja saattaa saada lisäksi hyvän olon tunteen ymmärtäessään tehneensä oikein. Jotta näin kävisi, kasvisruoan tulee olla yhtä ravitsevaa ja hyvän makuista kuin liharuokakin. Koska ihmiset ovat lisäksi usein hyvin ennakkoluuloisia sellaista ruokaa kohtaan, jota he eivät ole aikaisemmin maistaneet, ensimmäinen kokemus tulee olla positiivinen eikä aiheuttaa pettymystä.

Pakolla suuhun työnnetty ruoka on kuitenkin aina pahaa ja sen tietää jo pikku lapsikin! Eli jospa tehdään kasvisruokailusta positiivinen asia ja siihen päästään vapaaehtoisuuden sekä suosimisen avulla!

Ydinvoimapolitiikka - taikauskoa vai populismia?

Viimeisen vuoden aikana on uutisoitu Japanin muuttuneesta ydinvoimapolitiikasta. Ennen vuosi sitten tapahtunutta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuutta Japanin tavoite oli nostaa ydinvoiman osuutta energiatuotannosta 30:stä 50 prosenttiin, mutta voimalaonnettomuuden jälkimainingeissa suunta muuttui täysin. Parhaillaan maa pyrkii keinoin millä hyvänsä luopumaan ydinvoimasta, vaikka turvautumalla fossiilisiin polttoaineisiin, kuten hiilivoimaan. Miksi yksi onnettomuus muuttaa suhtautumisen ydinvoimaan täysin päälaelleen? Eikö ydinvoiman riskeistä tiedetty riittävästi ennen onnettomuutta?

Pidän erittäin huolestuttavana sitä, millaisin perustein utopiaa ydinvoiman turvallisuudesta pidetään yllä. Jos ydinvoiman riskit ymmärrettäisiin riittävän hyvin, tajuttaisiin myös se, että ydinvoimaan liittyy aina myös onnettomuusriski, eikä tämän tiedon päähän takomiseen tarvittaisi todisteeksi Fukushiman kaltaista katastrofia. Japanin ydinvoimapolitiikasta vastaavien olisi tullut ymmärtää ydinvoiman riskit seismisesti epävakaalla alueella, eikä luottaa ydinvoimanonnettomuuden suhteellisen pieneen, muttei olemattomaan riskiin. Jos ydinvoiman riskejä olisi tarkasteltu ennen onnettomuutta perusteellisesti, eikä mututuntumalla, oltaisiin voitu pysyä tehtyjen päätelmien takana myös onnettomuuden jälkeenkin, eikä aikaisempaa ydinvoimapolitiikkaa olisi tarvinnut kyseenalaistaa.

Toisin kuitenkin kävi. Jotta muutos suhtautumisessa ydinvoimaan tapahtui tarvitsi se konkreettisen todisteen vaaroista ja tämän tuloksena kelkka kääntyikin hetkessä ydinvoimavastaiseksi. Kasvoiko ydinvoimalaonnettomuuden riski oikeasti monikymmenkertaiseksi Fukushiman onnettomuuden myötä kuten muutokset Japanin ydinvoimapolitiikassa antaa ymmärtää?

Vastaus on ei. Ydinvoima on edelleen yhtä riskialtis energiantuotantomuoto kuin aikaisemmin, ja ainoa mikä tosiasiallisesti muuttui, oli ihmisten ja poliitikkojen suhtautuminen tähän. Poliitikot, jotka pitivät yllä utopiaa ydinvoiman turvallisuudesta kansan keskuudessa yllä ennen onnettomuutta, joutuivat onnettomuuden tapahduttua vastaamaan kansan heränneisiin epäluuloihin ydinvoimaa kohtaan. Tästä syntyneestä ydinvoimahysteriasta oli tuloksena populismin puristuksissa tehty täyskäännös ydinvoimaa vastaan.

Vaikka huolestuttavaa on jo sinällään se, miten heikolla tietopohjalla ydinvoimapäätöksiä tehdään, myös se mihin tällainen harkitsematon ja tuulen mukana menevä energiapolitiikka johtaa. Koska Japanissa ekologisten energiantuotantomuotojen käytettävyys ja kasvattaminen on paikoin vaikeaa, ydinenergiaa paikkaamaan on tulossa hiilivoiman kaltaisia saastuttavia energiantuotantomuotoja. Jos Japani korvaisi nykyisen ydinvoimakapasiteettinsä hiilivoimalla, tulos saattaisi olla vielä fataalimpi kuin jos pidättäydyttäisiin ydinvoimassa. Vaikka hiilivoimaan ei liity radioaktiivisen jätteen tai onnettomuuden aiheuttaman laskeuman riskiä, se saastuttaa ilmakehää toisin kuin ydinvoima ja olisi tämän hetkisessä tilanteessa kenties kaikkein huonoin vaihtoehto.

Tällä hetkellä toivon niin Japanin, Euroopan kuin myös Suomen johtavilta poliitikoilta terveen kriittistä asennetta arvioidessaan ydinvoiman tai hiilivoiman käytettävyyttä tulevaisuudessa. Se mitä energiamuotoa suositaan, ei tulisi olla ensisijaisesti arvovalinta toisin kuin siitä usein sellainen halutaan tehdä. Ydinvoiman kannattaminen tai vastustaminen eivät saa olla itsearvoja, kun taas ihmisen ja ympäristön tulevaisuus tulisi olla tällaisia. Energiapäätöksiä ei tulisi tehdä populistisen lyhytnäköisesti vaan pitkän aikavälin riskejä ja mahdollisuuksia tarkastelemalla.