Eutanasia puhuttaa

Eutanasia, eli armokuolema on puhuttanut pitkään lääkärikuntaa ja hoitohenkilöstöä Suomessa. Viime aikoina on tullut useita avauksia asian nostamiseksi pöydälle ja suopeus toimintamallia kohtaan on lisääntynyt. Eutanasian tekee eettisessä mielessä ongelmalliseksi erityisesti se seikka, että siinä on huomioitava sekä eutanasiaa tarvitsevan, että sitä suorittavan henkilön eettiset näkemykset.

Arvoliberaalissa katsontakannassa, jota itse edustan, oikeus kuolemaan tulisi olla ihmisen perusvapaus mikäli elämän jatkaminen johtaa kärsimykseen. Jos ihmiselle annetaan oikeus valita kuolemastaan, se ei aiheuta, tai sen ei ainakaan tulisi aiheuttaa haittaa kenellekään toiselle. Myöskään kärsivän potilaan ei tule olla pakotettu hyväksymään käsitystä "elämän pyhyydestä" vaan henkilön tekemän päätöksen on perustuttava tämän omille arvoilleen ja näkemyksilleen. Eettisten perustelujen jälkeen voidaan myöntää myös se tosiseikka, että eutanasian käyttöönotto ei nykyisestään lisää terveydenhuollon menoja vaan saattaisi päin vastoin vähentää niitä pitkään kärsivien potilaiden keinotekoisen hengissä pitämisen loputtua. Mielestäni tätä ei kuitenkaan tule käyttää perusteluna eutanasian käyttöönotolle vaan eutanasiaa on pidettävä ensisijassa eettisenä kysymyksenä.

Erityisen vaikeaksi eettiseltä kannalta tilanteen tekee se, että myös eutanasiasta päättävän ja sen suorittavan tahon näkemykset asiasta on otettava huomioon. Lääkärillä ja hoitohenkilökunnalla tulee myös olla oikeus kieltäytyä eutanasian suorittamisesta eettisistä syistä. Tästä johtuen kysymykseksi nouseekin, voiko lääkärinä tai hoitohenkilökuntana toimia sellaiset, jotka eivät hyväksy eutanasiaa?

Mielestäni vastaus kysymykseen on 'kyllä', mutta tilanne ei ole aivan yksinkertainen sillä potilaan oikeus eutanasiaan on kaikissa tilanteissa toteuduttava. Jo koulutusvaiheessa tulevien lääkäreiden ja hoitajien eettiset näkemykset on yksilökohtaisesti otettava huomioon. On kyse sitten eutanasiasta tai vaikkapa abortista, henkilön on oikeus kieltäytyä tähän liittyvästä koulutuksesta mikäli hän katsoo tämän olevan ristiriidassa omien näkemyksiensä kanssa. Tämä on kuitenkin merkittävä henkilön koulutustietoihin, jotta tuleva työnantaja tietää työntekijänsä olevan estynyt kyseisten toimenpiteiden suorittamisesta. Tämän merkinnän ei kuitenkaan tulisi olla rasite henkilön työn saannin kannalta, eikä syrjintää omien näkemyksien vuoksi tulisi tapahtua. Työtehtävät hoitoalalla tulisi vastaisuudessa suunnitella ja täyttää siten, että eettisesti selkeästi kiistanalaisista työtehtävistä kuten eutanasiasta ja abortista tulisi olla mahdollisuus kieltäytyä ja siitä huolimatta työllistyä. Jokaisessa terveydenhuollon yksikössä tulisi kuitenkin samalla olla riittävät valmiudet potilaan oikeuksien toteuttamiseen kohtuullisessa ajassa.

Eutanasia vaatii myös toimiakseen selkeän ja kriteereihin perustuvan ohjeistuksen, jota tulee myös noudattaa. Kaikille potilaille on taattava tasapuolinen kohtelu ja eutanasian hyväksyneen hoitohenkilökunnan tulee toimia saadun ohjeistuksen mukaan. Näin ollen tulisi olla selkeästi tiedossa, missä tilanteessa oikeus eutanasiaan olisi mahdollinen, jotta suorittavan tahon tulkinnan varainen alue olisi mahdollisimman pieni, jottei päätöksentekoprosessi olisi suurimmassa osassa tapauksista liian työläs. Tällä tapaa voidaan taata järjestelmän toimivuus ja potilaan oikeuksien toteutuminen kaikissa tilanteissa.

Lopuksi todettakoon, että elämään ja kuolemaan liittyvät kysymykset ovat aina vaikeita ratkaista ja nostavat tunteita pintaan. Ennen eutanasian käyttöönottoa tulee toimintaperiaatteita miettiä huolella. Uskon vahvasti, että eutanasian aiheuttamat eettiset sekä käytännölliset ongelmat ovat ratkaistavissa kaikkien ihmisten näkemyksiä kunnioittaen ja kyseisen toimenpiteen lainsäädännölliselle hyväksymiselle on vihdoin tullut aika.